Varaa parturiaika netissä Facebook Avoinna ma-pe klo 9.00 - 17.00
Satakunnantie 12, 20100 TURKU
Soita puh. 040 5453 509 tai 044 976 0057

Asiaa, ohjeita ja opastusta hiusten maailmasta.

Asiaa ajanvarauksesta.

Jos et halua sitoa itseäsi tiettyyn aikatauluun, kysy nopeasti vapautuvia aikoja. Miesten parturiliikkeeseen ajan saa usein lyhyellä varoitusajalla, koska suurin osa parturityöstä on hiustenleikkauksia, joihin riittää n. 30min. Väri ym. käsittelyihin menee sitten työstä riippuen enemmän aikaa. Myös nettivaraaja voi saada ajan vielä tuntia ennen käsittelyä.

Päivän mittaan parturi ehtii kuitenkin tehdä enemmän miesasiakkaita, kun taas kampaamossa, missä käy paljon naisasiakkaita, he istuvat enemmän aikaa käsittelyissä, helposti parikin tuntia. Se että aina ei voi päästä heti on aivan luonnollista, kun jokainen työ tehdään huolella eikä hosuta.

Varaus sitoo kumpaakin osapuolta ja on toki peruttava jos ei pääsekään tulemaan. Peruuttaessa ei tarvitse kertoa mitään syytä, riittää kun tekijä tietää tuolin olevan vapaa jollekin toiselle asiakkaalle. Peruutus sujuu samalla tavalla kun varauskin, soita, käytä nettiä tai kerro ohi kulkiessasi.

Olen ollut töissä aikana, jolloin juuri kukaan ei varannut aikaa, vaan parturiin tultiin ja istuttiin odottamaan tuolin vapautumista. Tämä aika oli mielestäni joinain päivinä aika stressaavaa, kun pientäkään taukoa oli vaikea pitää. Odottava asiakas ei voinut tietää, että ruoka- tai kahvitaukokin oli vielä iltapäivällä pitämättä.

Tekijänä ajattelen asiaa siten, että jokaiselle työlle jäisi riittävästi aikaa ja ajanvarauksella se on helpommin toteutettavissa. Joskus kun asiakas kysyy ovelta vapaata aikaa ja sitä voisi ollakin esim. 15-20min. mutta se ei aina riitä hyvän lopputuloksen saamiseksi. Varsinkin silloin kun on kyseessä uusi asiakas ja mallin suunnitteluun voi mennä aikaa ja hiukset ovat runsaat ja vaativat enemmän perehtymistä halutun mallin luomiseksi.

Joten tee niin kuin itsestäsi tuntuu hyvältä, varaat ajan tai sitten et. Pääasia on että tukka on hyvin, päivä paistaa ja aikaa riittää muuhunkin mukavaan tekemiseen.