Varaa parturiaika netissä Facebook Avoinna ma-pe klo 9.00 - 17.00
Satakunnantie 12, 20100 TURKU
Soita puh. 040 5453 509 tai 044 976 0057

Asiaa, ohjeita ja opastusta hiusten maailmasta.

Hiuksia meiltä ja muualta.

Matkoilla kotimaassa ja ulkomailla tulee aina katseltua minkälaisissa hiuksissa miehet liikkuvat. Tänä vuonna matka suuntautui Skotlantiin nuorimman lapsen yliopiston valmistujaisten vuoksi. Ensin ei mikään hiusmalli näyttänyt olevan ylitse muiden kuten kotimaassa, missä ns. ananasmalli eri muunnelmineen on kovin suosittu ja ollut jo pitemmän aikaa. Skotlantilaiset näyttivät suhtautuvan hiuksiinsa hyvin rennosti. Värjättyjä hiuksia ei juuri näkynyt, alkuun ei edes ananastukkaa. ensimmäisen näin nuorella soittajalla kadulla soittavassa säkkipilliorkesterissa.

20160618 135453 2

      Valloittavia kiharahiuksia ja punertavia partoja näkyi, myös viimein miesnutturoita.

      Hiukset olivat yleensä lyhyiksi leikattuja, takaa ja sivuilta lyhyitä, pääliosaltaan pidempiä.

      Parrat olivat pidempiä hyvin muotoiltuja, mutta eivät ihan lyhyiksi leikattuja.

      Kävin eräässä parturiliikkeessä sisällä ja sain luvan ottaa kuvan, menossa oli parranajo.

     Taka- alalla liikkeen omistaja ja työn alla meilläkin suosittu hiusmalli.

     Liikkeet olivat pieniä, kaksi- kolmepaikkaisia, liiketilat pitkänomaisia. Selkeästi parturi-

     liikkeitä, eli miehille tarkoitettuja. Hinnat olivat englannin punnissa 8- 15 puntaa, euroissa

    vähän enemmän  päivän kurssista riippuen. Yksityisen parturikoulunkin näin James Dun´s

    House, mihin tutustumiseen ei nyt aika riittänyt. Näytti ettei aikoja juuri varattu, vaan mentiin

    kysymään ovelta vapaita aikoja.  Suomalaiset ovat usein turhaan huolissaan mitä mieltä

    muut meistä ovat tai olemmeko muodissa mukana. Ainakin tämän matkan perusteella voisi sanoa että olemme hyvinkin edelläkävijöitä omaksuessamme uusia virtauksia hiusmaailmasta.

Tässä hiusammattilaiset työssään.
20160616 160521 2 kopio

Oman asiakkaani kesämalli,  kokeilemaan rohkeasti uusia malleja.
20160621 113207 2